ARVOSTELU | C'mon C'mon

C'mon C'mon on runollinen kertomus ylivilkkaasta pojasta, elämästä ja... plaa plaa plaa.

C'mon C'mon -elokuva on hyvin elämänmakuinen kertomus siskosta, hänen miehestä, heidän lapsesta ja lapsen sedästä. He käyvät läpi vaikeita elämäntilanteita. Johnny (Joaquin Phoenix ) on radiojournalisti, joka tekee juttua lapsista, haastatellen heitä heidän peloistaan ja toiveistaan tulevaisuutta kohtaan. Johnny ei ole ollut yhteyksissä siskoonsa Viviin (Gaby Hoffmann), kunnes Viv pyytää Johnnyä pitämään huolta yhdeksän vuotiaasta pojastaan Jessestä (Woody Norman), sillä aikaa kun Viv käy hoitamassa miehensä Paulin mielenterveysongelmiaan.

Vivin reissu pitkittyykin, sillä Vivin miehen Paulin vaikeat mielenterveysongelmat ja hoitoon pääseminen ovatkin kivisempi reissu. Viv pyytää Johnnyä pitämään poikaansa silmällä paljon pidempään, kun alun perin oli suunniteltu. Johnny päättää ottaa Jessen mukaansa New Yorkiin, sillä hänen työnsä lasten haastattelijana jatkuu. Tästä alkaa Johnnyn ja Jessen haastava ja myös kumpaakin kasvattava suhde, jossa he yrittävät ymmärtää toisiaan ja itseään.

Elokuva on kuvattu hienosti mustavalkoiseksi, joka onkin elokuvan parhaita puolia. Kuvat on niin hienosti sommiteltu ja valaistu ja mustavalkoisuus tukee hienosti elokuvan tarinaa ja dokumentaarista ilmettä. Mustavalkoisuus luo elokuvaan karkean ja hahmottelevan luonnosmaisen kuvan elokuvan maailmasta. Se muistuttaa katsojaa, että nyt katsot jotain, jonka tarinassa on herkkyyttä ja ilmaisullista voimaa ilman, että katsojan tarvitsee keskittyä epäolennaisiin asioihin, joihin kuvan värit voivat katsojan harhauttaa.

Elokuvan suola on henkilöhahmojen suhde toisiinsa ja miten heidän matkansa kehittyy elokuvan aikana. Kaikki muu on oikeastaan epäolennaista. Äänimaailma ja kuvilla kikkailu olisi vain turhaa hienostelua ja vie katsojan elokuvan ytimestä pois. C'mon C'mon -elokuva ei pyri olemaan perinteistä mainstream-elokuvaa suurilla tunteilla ja juonenkäänteillä, vaan se pyrkii kuvaamaan elämää sellaisena kun se on.

Elokuvan ongelmat oikeastaan alkavatkin tästä. Vaikka elokuva pyrkiikin keskittymään pelkästään realismiin, henkilöhahmoihin ja heidän ongelmiin, elokuva ei loppupeleissä päästä katsojaa kovinkaan lähelle mitään.  Se tuntuu liukuvan omalla painollaan eteenpäin ilman mitään päämäärää tai suurempia kiinnityskohtia, joita katsoja voisi syventyä pohtimaan. Johnnyn ja Vivin väliset ongelmat äitinsä hoidosta ennen hänen kuolemaansa jäävät hyvin taka-alalle, kuten myös Johnnyn erakkomainen elämä yleensäkin.

Elokuva tuntuu etenevän vetelästi ja laiskan oloisesti aiheuttamatta mitään sen kummempia yllätyksiä, tunteita, tai pohdittavaa. Elokuva itsessään varmastikin pyrkii elämänmakuiseen kerrontaan, jossa mitään ei suuremmin tapahdu, mutta silloin katsojana odottaisin edes jotain isompaa tunnetta tästä realismista, jossa kaikki on niin kuin Jesse elokuvassa sanoisi *"plaa plaa plaa". Luulisi että realismi ja hahmojen autenttisuus saisi katsojan välittämään edes jostain.

C'mon Cmon yrittää löytää tästä arkirealismista jotain suurempaa sanottavaa, mutta se tuntuu vain tekaistuilta viisauksilta, tai mukasyvällisiltä kertomuksilta elämästä, jotka eivät loppupeleissä sano katsojalle juurikaan mitään sen tähdentävämpää kuin että "Elämä on". Lasten haastattelumateriaalikaan ei onnistu saamaan katsojaa ihmetyksen tai pohdinnan valtaan, joka on jo itsessään aika ihmeellinen saavutus, ottaen huomiooon, mitä kaikkea kummallista ja ihmeellistä lasten suusta voisikaan tulla.

Joaquin Phoenixin ja Woody Normanin esittämät hahmot ovat elokuvan suola ja he vetävät roolinsa muuten hienosti, mutta olisin toivonut, että heistä olisi saanut myös vaihtelevampia puolia ulos roolihahmoistaan. Nyt tuntui kuin olisin katsonut melkein kaksi tuntia samaa looppia, jossa roolihahmot toistavat samoja asioita läpi elokuvan, ilman että he kehittyisivät ihmisinä johonkin suuntaan. Jopa elokuvassa olevat lasten haastattelumateriaalit pyörivät looppina elokuvan ajan, sillä sen jälkeen kun Johnny on ne nauhoittanut, Jesse kuuntelee materiaalit uudestaan kuulokkeistaan. Saat siis katsojana kuunnella haastatelumateriaalit moneen kertaan.

Tuomio

C'mon C'mon on tarina elämästä ja kuinka kohdata vaikeuksia ja hallita niitä. Se on hienosti kuvattu ja näytelty elokuva, mutta kompastuu omaan realismiinsa. Elokuva ei kehity isommin mihinkään suuntaan, vaikka katsoja toivoisi isoja muutoksia ja syventymistä roolihahmoihin, jättäen elokuvan katsojan aika kylmäksi. Elokuva yrittää poimia jotain tähdentävää sanottavaa tästä elämänmakuisesta matkasta, jossa hahmot eivät liikkuneet henkisesti kovinkaan paljon, mutta onnistuu se saamaan ulos sen, että elämä on plaa plaa sitä ja plaa plaa tätä ja se on kait ihan jees.

Tähtien selitykset:

• 1/5 = Huono (Ei voi suositella. Teos puuduttaa, tai jopa ärsyttää.)
• 2/5 = Tyydyttävä (Voi katsoa, jos ei ole muuta. Hieman mitäänsanomaton teos.)
• 3/5 = Hyvä (Voi suositella. Laadukas teos, mutta isot tunteet jäävät saavuttamatta.)
• 4/5 = Erinomainen (Iso suositus. Voimakas ja herättää vahvoja tunteita.)
• 5/5 = Mestariteos (Mykistävän hieno ja saa katsojan pauloihinsa erityislaatuisuudellaan)

Traileri

Luitko jo nämä?

Kommenttialue

Voit kommentoida nimimerkillä kirjautumatta tai kirjautumalla