ARVOSTELU | Belfast

11.03.2022

Belfast on ohjaajan omiin kokemuksiin pohjautuva elokuva Pohjois-Irlannin levottomuuksista 60-luvulla

11.03.2022 | Kirjoittanut: Erkki Alho
Seuraa Suomikassua:
Suomikassu Facebook Suomikassu Instagram Suomikassu Youtube Suomikassu Twitter Suomikassu Discord

Belfast kertoo nelihenkisestä perheestä, joka elää Pohjois-Irlannin pääkaupungissa Belfastissa. Perheen yhdeksänvuotias Buddy-poika (Jude Hill) viettää huoletonta arkea, kunnes kaunis arki särkyy ja mielenosoittajat hyökkäävät heidän kotikadulleen katolilaisten kimppuun. Kadun protestantit ja katolilaiset rakentavat oman katunsa suojaksi muurin varautuen tulevaisuuden yhteenottoihin ja lisäksi armeija saapuu paikalle turvaamaan asukkaiden elämää. Buddyn perhe on käännepisteessä: jäädäkkö elämään levottomaan Belfastiin, vai muuttaa muualle uuden elämän toivossa?

Elokuva on mustavalkoinen, mutta leikittelee värien kanssa pitkin elokuvaa. Elämä 60-luvun Belfastissa esitetään ilman värejä, mutta nykypäivän Belfast kuvataan elokuvan alussa ja lopussa väreissä. Lisäksi kun Buddy käy perheensä kanssa elokuvissa ja teatterissa, ovat näytökset esitetty väreissä. Tämä antaa katsojalle vaikutuksen siitä, kuinka iso merkitys elokuvilla ja teatterilla on ollut ihmisille paeta harmaata todellisuutta. Elokuva myös alleviivaa sitä, kuinka iso merkitys itse elokuvan ohjaajalle Kenneth Branaghille on ollut televisio-ohjelmat, elokuvat ja teatteri harmaassa 60-luvun Belfastissa.

Buddyn omalla kotikadulla tuntuu olevan aina juhlat
Buddyn omalla kotikadulla tuntuu olevan aina juhlat

Belfast on ohjaaja Kenneth Branaghin omiin kokemuksiin pohjautuva elokuva nuoruutensa tapahtumista vuonna 1969. Ohjaaja on itsekin sanonut, että Belfast on hänen henkilökohtaisin työ. Tämä näkyy elokuvassa vahvasti, sillä kaikki tapahtumat on kuvattu Buddy-pojan näkökulman kautta. Buddy on aina salakuuntelemassa muiden keskusteluja, tai tapahtumat ovat hieman lapsekkaasti väritettyjä, sillä ne ovat ohjaajan muistoja huolettomista lapsuuden kesäpäivistä.

Huolettomat päivät ovat kuitenkin ohi ja Buddy ja hänen isoveljensä Will (Lewis McAskie) joutuvat elämään levottomuuksien keskellä. Perheen isä (Jamie Dornan) on pitkiä aikoja töissä Englannissa, joten perheen äiti (Caitríona Balfe) joutuu kasvattamaan ja pitämään huolta pojistaan levottomassa Belfastissa. Isä haluaisi muuttaa pois, mutta perhe on niin juurtunut Belfastiin ja muutto on Buddylle kaikista raskain, sillä kaikki hänen koulukaverinsa ja isovanhempansa jäisivät Belfastiin. Buddylla on jopa oma ihastuksen kohteensa, joka on samalla luokalla oleva katolilainen tyttö Catherine (Olive Tennant).

Elokuvien merkitys korostuu mustavalkoisessa elokuvassa väreillä
Elokuvien merkitys korostuu mustavalkoisessa elokuvassa väreillä

Vaikka elokuva tuntuu vahvasti ohjaajan omilta muistelmilta omasta lapsuudestaan, se tuntuu pyörivän ehkä vähän liikaakin Buddyn ympärillä. Buddy tulee hyvin toimeen saman kadun lapsien kanssa, isovanhempiensa, serkkunsa ja vanhempiensa kanssa, mutta miksi Buddyn isoveli Will jää elokuvassa täysin varjoon? Sitä ei selitetä, eikä sitä käsitellä sen koommin koko elokuvassa. Hyvä kun isoveljellä on edes yksi dialogikohtaus koko elokuvassa. Herää kysymys, oliko juonen kannalta edes tarpeellista laittaa Will koko elokuvaan?

Elokuva maalaa hyvin ruusuisen kuvan Buddyn elämästä Belfastissa, aivan kuin ohjaaja värittäisi kaiken liittyvän juuri häneen. Elokuvan tapahtumista tulee jopa vääristynyt kuva, sillä Buddy on kaikille erityinen ja viaton poika ja hänelle monet jakavat huomiotansa. Buddyn isoveli Will jää taas toisaalta täysin vailla huomiota. Jopa muut perheenjäsenet palkitsevat ja huomioivat vain Buddyn, mutta ei Williä. Tämä antaa jotenkin häiriintyneen kuvan perheen elosta, eikä sitä edes käsitellä mitenkään elokuvassa. Aivan kuin se olisi täysin normaalia suosia vain toista lasta.

Judy Dentch ja Ciarán Hinds ovat hulvattomia näytellessään Buddyn isovanhempia
Judy Dentch ja Ciarán Hinds ovat hulvattomia näytellessään Buddyn isovanhempia

Elokuvan nautittavimmat osuudet ovat Judy Dentchin ja Ciarán Hindsin näyttelemät isovanhemmat. Heidän nasevat ja piikittelevät sanailut keskenään ovat kutkuttavaa seurattavaa, mikä tuo elokuvaan hyvin humoristisen kulman. Harmi kuitenkin, että humoristinen kulma, jota viljeltiin elokuvan aikana vähän väliä, katosi loppua kohden. Elokuva olisi kaipanut samanlaista humorista otetta koko kestonsa ajan, sillä siinä tuntui olevan elokuvan sydän. Myös kohtaukset, joissa uskontojen paasausta kritisoitiin ja levottomuuksia katolilaisten ja protestanttien välillä pähkäiltiin pienellä huumorivaihteella, antoivat hyvin absurdin kuvan koko Pohjois-Irlannin kriisistä.

Elokuva sortuu loppua kohden kuitenkin hyvin perinteiseen kaavaan, jossa ei oikeastaan yllätä mikään. Elokuvan näyttelijät ovat todella hyviä, mutta elokuvan draaman kaari ei toimi lopussa kovinkaan sykähdyttävästi. Se jopa astuu kliseisyyteen, jossa ristiriidat ja konfliktit saavat helpon ratkaisunsa pohjustetulla tiilen heitolla. Vähäisetkin toimintaosuudet eivät oikein istuneet muuhun elokuvan tyyliin ja ne tuntuivat jopa hieman kömpelöiltä ja väkinäisiltä ratkaisuilta.

Tuomio

Belfast on kiinnostava katsaus Pohjois-Irlannin elämään protestanttien ja katolilaisten kiihkeisiin yhteenottoihin Belfastin kaduilla. Elokuvassa on vahva ohjaajan läsnäolo. Se on kuin ohjaajan oma muistelma siitä, mitä hänen nuoruudessaan tapahtui Belfastissa. Elokuva luo ehkä liiankin omakohtaisen kuvan tapahtumista, sillä kaikki tuntuu pyörivän vääristyneesti vain Buddyn ympärillä. Vain hän sai muiden jakamattoman huomion. Elokuvan parissa viihtyy alusta loppuun, erityisesti sen nasevan huumorinsa takia. Harmi ettei elokuva ollut humoristisempi loppua kohden, sillä sen draama puoli ei tuntunut yhtä pistävältä ja syvälliseltä kuin sen musta ja hillitty huumori.

  1. Välttävä (Kömpelö tai puuduttava teos)
  2. Tyydyttävä (Huolimaton tai tavanomainen teos)
  3. Hyvä (Viihdyttävä tai laadukas teos)
  4. Erinomainen (Vangitseva tai vaikuttava teos)
  5. Mestariteos (Lumoava tai ainutlaatuinen teos)
11.03.2022 | Kirjoittanut: Erkki Alho
Seuraa Suomikassua:
Suomikassu Facebook Suomikassu Instagram Suomikassu Youtube Suomikassu Twitter Suomikassu Discord

Kirjoittanut: Erkki Alho

Päätoimittaja, Medianomi

Artikkelit, Tietokanta, Verkkosivun suunnittelu ja toteutus; Some-tilit.


Elokuvan tiedot

  • Nimi: Belfast
  • Alkuperäisteos: -
  • Elokuvasarja: -
  • Ohjaaja(t): Kenneth Branagh
  • Käsikirjoittaja(t): Kenneth Branagh
  • Tuottaja(t): Laura Berwick, Kenneth Branagh, Becca Kovacik, Tamar Thomas
  • Säveltäjä(t): Van Morrison
  • Kuvaaja(t): Haris Zambarloukos  
  • Leikkaaja(t): Úna Ní Dhonghaíle
  • Näyttelijä(t): Caitríona Balfe, Judi Dench, Jamie Dornan, Ciarán Hinds, Colin Morgan, Josie Walker, Jude Hill
  • Alkuperäiskieli: englanti
  • Jälkiäänitysyhtiö (suomi): -
  • Ääninäyttelijä(t) (suomi): -
  • Tuotantomaa: UK
  • Tuotantoyhtiö: Northern Ireland Screen, TKBC
  • Julkaisija: Universal Pictures
  • Ensiesitys: 11.03.2022 
  • Genre: Draama
  • Ikäraja: 12
  • Oscar-palkinnot: -

Traileri


TALLENTEET

Kokoelmat


Luitko jo nämä?


Kommenttialue

Voit kommentoida nimimerkillä kirjautumatta tai kirjautumalla



The Fabelmans on vangitseva elokuva, joka kertoo Spielbergin lapsuudesta ja ennen kaikkea elämästä ja taiteesta

Mitä saadaan kun yksinäinen suomalainen mies joutuu natsien tuhopartiota vastaan? Sisu!





1990-luvun alussa esitetty Kapteeni Planeetta ja maapartio otti vahvasti kantaa ympäristön saastuttamiseen. Minne katosi lastenohjelma, joka on ajankohtaisempi kuin koskaan?